Melkoista juhlahumua oli lähes koko joulukuu ja siinä sitä syytä riittääkin blogin hiljaiseloon. Esim. joulukuun alkuun sain mahdutettua parikin duunireissua; pitkää päivää maakuntiin puksutellen, niin se jos joku tiristää mehut melko hyvin naisesta, huuhhuh.
Mutta vielä jaksettiin reissun päälle; joulukuun puolivälissä noin suurin piirtein otimme suunnan kohti kotikontuja. Olimme kutsuneet 100-vuotisjuhlillemme kourallisen lähisukua ja Oulun ystäviäni. Kyllä yllätys oli suuri - ainakin osalle - kun ilmoitimmekin, että mennä päräytimme naimisiin juuri ennen yhteistä illallista! Todistamassa tärkeää hetkeämme olivat vain vanhempani. Noh, olin kyllä buukannut nuoremman siskoni taltioimaan iltaa, eli hän oli kameran takana jo tuossa ensimmäisessä vaiheessa.
| Äidin hankkimat ruusut ja kukkakimppu kattauksen keskellä |
| Vähän kattauksen ja istumajärjestyksen sumplimista |
| Muodollisuudet alta pois |
| Ja sitten onkin kuohuvan paikka! |
| Kotimatkalle avioparina <3 |
Ihan hujauksessa olikin jo aika rauhoittua joulun viettoon.
| Tallinnan joulutorituliainen <3 |
| Ruoan jälkeen on hyvä lähteä sulattelemaan ihanan lumisiin maisemiin. |
| Muille paikkakunnille haudattujen muistopaikka |
| Lenkin jälkeen on mukava köllöillä soffalla |
| Joulurauhaa... |
Uudeksi vuodeksi olimme suunnitelleet tänne pk-seudulle samanlaiset yllätyspartyt kuin joulukuun puolivälissä oli Oulussa. Uutisen julkistaminen (pois lukien lähisuku) oli agendalla tässäkin 100-vuotisjuhlassa ja onnistuttiinpas yllättämään vieraamme täälläkin. ...vaikkei tämä kovin suuri yllätys tainnut suurimmalle osalle olla kuitenkaan :) Alla yksi kuva juhlatilasta, Hotelli Radisson Blu Seasiden Katto Loungesta, kyllä siellä kelpasti juhlistaa. Ja tarjoillut ruoat olivat kyllä ensiluokkaisen hyviä nekin. Voin siis suositella juhlapaikaksi, mikäli sellainen on hakusessa. Kerron kyllä mielelläni lisääkin.
Lux Helsinki 4.-8.1.
Valitettavasti en jaksanut roudata jalustaani mukaan tämän vuotiselle Lux Helsinki -kierrokselle, joten kuvasaalis jäi melko vaisuksi. Mutta vaisu oli kyllä parhaimmalle paikalle tilaustyönä pystytetty Nikolainkirkkokin. Miika Riikosen installaation piti olla hatunnosto 163 vuotta täyttävälle Tuomiokirkolle, mutta sanonpahan vaan, että hallitsevaksi elementiksi tässä installaatiossa muodostui Aulis Sallisen musiikki, joka peittosi valoelementit aivan täysin. Hassua, kun kyseessä kuitenkin valofestivaali. Fire Circus Walkean esitys sen sijaan olikin aivan oikeutetustii nostettu lavalle Senaatintorille, jälleen kerran huikaiseva esitys ja vietävästi harmitti jalustan makaaminen kotona kaapissa. Tämän reissun jälkeen pistinkin tilaukseen "Travel Angel" -tripodin, jotta kuvaaminen ja loistokkaiden otosten onnistuminen ei jäisi ainakaan siitä kiinni etten ole jaksanut "napata" jalustaa mukaani! :)
| Fire Circus Walkea, Senaatintori |
| Lantern Park, Helsingin yliopisto, Topelia |
| Lantern Park, Helsingin yliopisto, Topelia |
| Lantern Park, Helsingin yliopisto, Topelia |
Näihin kuviin ja tunnelmiin <3

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti