Ilmastossa tapahtui selkeä muutos Meksikon Cabo San Lucasin jälkeen, jolloin iltasellakin alkoi olla niin viileä esim. omalla parvekkeella, ettei siinä juuri tarennut istuskella. Aika suomalaisiin kesätunnelmiin päästiin tosissaan seuraavalla stopilla USA:n Astoriassa, joka osoittautui historiansa puolesta melko mielenkiintoiseksi meille suomalaisille. Kävi nimittäin ilmi (ehkä ollut myös joskus historian tunneilla esillä ;)), että tänne Jenkkilän luoteiskolkkaan oli edellisen vuosisadan vaihteessa muuttanut iso kasa suomalaisia ainakin kalastushommiin. Eipä ihme, sillä ainakin sääolosuhteet muistuttivat koti-Suomesta.
Astorian satamaa
Tervetuloa Astoriaan!
Meidän retkemme (Seaside, Cannon Beach & Shopping) oli vähän hassusti suoraan ulos Astoriasta, joten emme päässeet tätä suomalaiskaupunkia tutkimaan sen tarkemmin, vaan ajelimme peri-suomalaisten maisemien läpi ensin kohti Seasidea ja sitten Cannon Beachia. Seaside on pieni kylä noin 17 mailin päässä Astoriasta (suurin kaupunki lähellä on Portland 80 mailin päässä). Aikoinaan se oli ollut virkeä lomanviettopaikka. Nykyisellään siellä on noin 6.500 asukasta, eli melko pienestä kylästä on kysymys.
Pysähdyimme Seasidessa puolisen tuntia, jonka aikana kävelimme rantaan "Turnaroundille" - ihan vain käännöspaikaksikin voisi tätä kutsua, ja katselimme näkymiä Tyynellemerelle. Turnaround on kuulemma Lewis & Clark Trailin virallinen päätöspiste ja Lewis & Clark Trail puolestaan oli reitti, jolla tultiin ensi kerran Jenkkilän länsiosan läpi Tyynenmeren rantaan. Ja tähän Turnaroundiin oli tehty oikein pronssinen patsas tuon reitin muistomerkiksikin. Rannassa meni myös 1,5 mailin mittainen promenadi, jota olisi voinut käppäillä enemmänkin, jos vain aikaa olisi ollut.
Pysähdyimme Seasidessa puolisen tuntia, jonka aikana kävelimme rantaan "Turnaroundille" - ihan vain käännöspaikaksikin voisi tätä kutsua, ja katselimme näkymiä Tyynellemerelle. Turnaround on kuulemma Lewis & Clark Trailin virallinen päätöspiste ja Lewis & Clark Trail puolestaan oli reitti, jolla tultiin ensi kerran Jenkkilän länsiosan läpi Tyynenmeren rantaan. Ja tähän Turnaroundiin oli tehty oikein pronssinen patsas tuon reitin muistomerkiksikin. Rannassa meni myös 1,5 mailin mittainen promenadi, jota olisi voinut käppäillä enemmänkin, jos vain aikaa olisi ollut.
Huom. parvekkeiden oikeassa laidassa jokaisella samanlainen grilli - lienee vakiovarustus, wow!
Turnaroundilta palatessa pysähtelimme muutamassa kaupassa vähän vilkuilemassa.
Kivasti laitettu tuotteet esille
Seasiden jälkeen teimme vielä toisen pysähdyksen Oregonin rannoille ja täällä olisi voinut nähdä itselle vähän erikoisempia lintuja, lunneja (puffins), jotka pesivät noilla monoliiteillä. Harmiksemme näimme vaan infotaulun näistä linnuista!
Oregonin alue on osittain tsunamivaara-aluetta ja tuonnepäin odotellaankin joidenkin kymmenien vuosien kuluessa tulevan maanjäristys/-ksiä ja sitä varten on sitten varauduttu myös tsunameihin. Tien varsilla oli merkkejä, kun tsunamivaara-alue alkoi ja loppui. Kaikki evakuointireitit oli suunniteltu ja niistäkin tietty oli opastukset olemassa.
Viimeinen stoppimme tehtiin Cannon Beachille, joka oli oikein herttainen pikkukylä sekin. Aivan ihania pikkukauppoja ja mahtavia kukka-amppeleita ja -istutuksia oli siellä täällä - tosi söpöjä! Tietty kävimme kuvaamassa myös ehkä kuuluisimman Cannon Beachin nähtävyyden, Haystack Rock -monoliitin, joka koko 72 metrin komeudessaan törrötti merestä.
Ter Har'sista lähti mukaan kiva paita tuliaisiksi.
Fultano'sissa käytiin lounastelemassa pikkupizza puoliksi.
Mums mikä margarita!
Hauskaakin hauskempi yhteensattuma oli se, että oppaamme Helen alkoi puhua meille yhtäkkiä suomea, kun oli kuullut, että olemme Suomesta! Me kun olimme ehtineet harmitella sitä, ettei tätä Suomi-kytköstä päästy sen enempää tutkailemaan Astoriassa, niin oppaammepa olikin sukujuuriltaan suomalainen ja hän kertoi, että oli ollut edelliskesänä ihan Suomessa visiitilläkin. Vanhempansa olivat muuttaneet Jenkkeihin silloin joskus 1920-luvulla ja hän oli ensimmäisenä kielenään puhunut suomea ja hyvin oli kuulkaas kieli pysynyt muistissa!
Cannon Beachilta saimme vielä kiitokset vierailusta toffeekarkkien kautta :)
Niin se aika kului ja oli aika palata satamaan jatkaaksemme matkaa jälleen uuteen maahan - tällä kertaa viimeiseen uuteen maahan Kanadaan ja siellä tarkemmin Victoriaan. Hauska oli piipahtaa täällä USA:n luoteiskolkassa katselemassa maisemia, joihin moni suomalainen noin sata vuotta sitten saapui ja asettui asumaan. Eipä tänne varmasti muutoin olisi kovin todennäköisesti tullut lomaa viettämään, joten hauska, että edes tällainen pikainen piipahdus oli mahdollista risteilyn merkeissä.
Näkemiin Astoria!



































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti